Emma Kuusenaho aloitti Laininen Law’lla juristina elokuussa 2026. Ennen valmistumistaan oikeustieteen maisteriksi hän työskenteli toimistolla yli vuoden ajan harjoittelijana avustaen monipuolisesti eri asiakkuuksissa. Osaamista on kertynyt niin rahastoyhtiöiden, sijoituspalveluyhtiöiden kuin listayhtiöidenkin compliance-asioista. Emma hoitaa myös kuolinpesäasioita sekä muita yksityishenkilöiden lakiasioita, kuten testamentteja ja edunvalvontavaltakirjoja.
Finanssialan asiakkaiden avustamisessa erityisen kiinnostavaa on vahvasti säännelty toimintaympäristö, jossa sääntely myös muuttuu nopeasti. Erityisenä kiinnostuksenkohteena Emmalla on yritysvastuukysymykset, tietosuoja-asiat sekä yleisesti laadukkaan compliance-toiminnon järjestäminen.
Työssään Emmaa motivoi ennen kaikkea vahva asiakaslähtöisyys. Hänen mielestään on tärkeää ymmärtää asiakkaan tarpeet ja toiveet, sekä pyrkiä vastaamaan niihin mahdollisimman hyvin. Emma uskoo, että onnistunut yhteistyö perustuu avoimeen vuorovaikutukseen myös silloin, kun näkemykset eroavat toisistaan.
Ennen oikeustieteen opintoja Emma on opiskellut kauppatieteitä ja työskennellyt esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin parissa, sekä majoitusalalla johtotehtävissä. Kiinnostus vastuulliseen liiketoimintaan sekä ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksiin johdatti Emman opiskelemaan oikeustiedettä. Opinnot ja myöhemmin työ asianajotoimistossa osoittautuivat juuri sellaiseksi haasteeksi ja jatkuvan oppimisen ympäristöksi, jollaista hän kaipasi.
Vapaa-aikansa Emma viettää mieluiten puolisonsa sekä pienen lapsensa kanssa, tai ystävien kanssa harrastaen. Harrastuksiin kuuluu kaikkea kuorolaulusta koripalloon ja kirjallisuuteen. Sydäntä lähellä on myös pitkäaikainen vapaaehtoistyö Naisten Pankilla.