Olemme osallistuneet Keskuskauppakamarin Ilmasto-ohjelmaan edistääksemme ilmastovastuutamme. Ohjelman aikana perehdyimme GHG-protokollan mukaiseen päästölaskentaan, tunnistimme merkittävimmät Scope 1, 2 ja 3 -päästölähteemme sekä tunnistimme päästöjen vähentämisen mahdollistavat toimet. Tässä blogissa kerromme kokemuksistamme ja annamme vinkkejä muille asiantuntijayrityksille päästölaskentaan ja ilmastotoimiin liittyen.
Olemme mukana Keskuskauppakamarin Ilmasto-ohjelmassa, jonka myötä olemme kuluneen vuoden aikana osallistuneet päästölaskennan koulutuksiin ja työpajaan, sekä laskeneet yrityksemme Scope 1, 2 ja 3 päästöt. Tunnustuksena osallistumisesta olemme saaneet Hiilijalanjälki laskettu -merkin.
Tulevan syksyn aikana perehdymme tarkemmin päästöjen vähentämisen keinoihin. Yrityksemme päästöt ovat alle 10 henkilön asiantuntijayritykselle tyypilliset ja koostuvat pääasiassa laitehankinnoista sekä yhdestä yrityksen omistuksessa olevasta autosta. Vaikka päästöt ovatkin vähäisiä, on tärkeää tunnistaa yrityksen päästölähteet ja arvioida, kuinka niitä voisi pienentää.
GHG-protokollan mukainen päästölaskenta
Päästöt jaetaan GHG-protokollassa kolmeen kategoriaan:
- Scope 1: Suorat päästöt, kuten yrityksen omien ajoneuvojen tai polttoaineiden käytöstä syntyvät päästöt
- Scope 2: Ostoenergian, kuten sähkön tai lämmön tuotannosta aiheutuvat epäsuorat päästöt
- Scope 3: Muut arvoketjun epäsuorat päästöt, kuten hankinnat, matkustaminen ja jätteet

Ilmasto-ohjelmassa vaadittiin Scope 1- ja 2- päästöjen laskentaa ja myös näiden kategorioiden osalta päästölaskennat tarkastettiin ja hyväksyttiin Hiilijalanjälki laskettu -merkinnällä. Kuitenkin yrityksiä kannustettiin tunnistamaan ja laskemaan myös merkityksellisiä Scope 3 -lähteitä.
Näin myös me teimme, sillä tunnistimme laitehankinnat ja töihin matkustamisen merkittäviksi päästölähteiksi kokonaisuudessaan verrattain vähäpäästöisessä toiminnassamme. On huomionarvoista, ettei kaikki Scope 3:n alla olevaa kategoriaa ole merkittäviä yhdelle toimijalle ja on tärkeää käydä läpi juuri oman toiminnan osalta merkittävät lähteet, ja laskea päästöt niiden osalta. Laskenta on hyvin erinäköistä esimerkiksi teollisuuden toimijoilla kuin pienissä asiantuntijayrityksissä ja useimpien organisaatioiden arvoketjuissa merkittävimmät päästölähteet sijaitsevat muualla kuin omien seinien sisällä.
Miten asiantuntijayritys voi vähentää päästöjään käytännössä?
Yrityksemme merkittäviä Scope 3 -päästöjä oli sähkölämmitys, töihin matkustaminen ja IT-laitehankinnat. Meidän toimistollamme suositaan töihin matkustamisessa pääsääntöisesti kävelyä, pyöräilyä tai julkisia kulkuvälineitä. Työmatkapyöräilyyn voi kannustaa esimerkiksi selvittämällä suihku- ja pukuhuonemahdollisuuksia työmatkapyöräilijöille. Myös erilaiset työmatkapyöräilyhaasteet voivat toimia kannustimina pyöräilylle.
Pureudumme tulevan syksyn aikana tarkemmin päästöjen vähentämiseen ja tulemme kirjoittamaan aiheesta myös blogissamme.
Alla muutamia käytännön keinoja asiantuntijayrityksen päästöjen vähentämiseen:
✅ Siirtyminen vihreään sähköön ja uusiutuviin energialähteisiin
✅ Vihreä kaukolämpö tai lämpöpumput toimistotiloissa
✅ Liikematkustuksen vähentäminen, erityisesti lentomatkojen osalta
✅ Julkisen liikenteen ja pyöräilyn tukeminen työmatkoilla
✅ Etätyön mahdollistaminen ja videoneuvotteluratkaisut
✅ Tilankäytön tehostaminen ja energiatehokkaat toimistotilat
✅ Vähäpäästöiset laitehankinnat ja vastuullinen IT-hallinta