Tiimiesittelyssä Alexandra Lemmetti

Alexandra työskentelee asianajotoimistossamme Legal Traineena. Oikeustieteen opinnot Itä-Suomen yliopistossa sekä monipuolinen työkokemus ovat luoneet vahvan pohjan lakialan asiantuntijuuden kehittämiselle. Ennen siirtymistään asianajotoimistoon Alexandra on työskennellyt finanssialalla ja erityisesti talousrikollisuuden torjuntaan liittyvissä tehtävissä. Kokemus pakotesääntelyn seurannasta, asiakasneuvonnasta ja säädellyssä toimintaympäristössä työskentelystä on kehittänyt hänen tarkkuuttaan, analyyttistä ajatteluaan ja kykyään hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Legal Traineena Alexandra osallistuu toimistollamme oikeudellisiin […]
Tiimiesittelyssä Emma Kuusenaho

Emma Kuusenaho aloitti Laininen Law’lla juristina elokuussa 2026. Ennen valmistumistaan oikeustieteen maisteriksi hän työskenteli toimistolla yli vuoden ajan harjoittelijana avustaen monipuolisesti eri asiakkuuksissa. Osaamista on kertynyt niin rahastoyhtiöiden, sijoituspalveluyhtiöiden kuin listayhtiöidenkin compliance-asioista. Emma hoitaa myös kuolinpesäasioita sekä muita yksityishenkilöiden lakiasioita, kuten testamentteja ja edunvalvontavaltakirjoja. Finanssialan asiakkaiden avustamisessa erityisen kiinnostavaa on vahvasti säännelty toimintaympäristö, jossa sääntely myös […]
Nosto Uutiskirjeestä: EU kiristi Venäjä-pakotteita merkittävällä 20. pakotepaketilla

Julkaisemme asiakkaillemme säännöllisesti uutiskirjeen, johon kokoamme keskeisimmät compliance- ja finanssialaa koskevat ajankohtaiset sääntelyuutiset. Alla on ote yhdestä uutiskirjeemme artikkeleista: Euroopan unioni on hyväksynyt uuden, merkittävästi aiempia laajemman Venäjään kohdistuvan 20. pakotepaketin. Pakotteilla pyritään heikentämään Venäjän kykyä jatkaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja estää pakotteiden kiertäminen, erityisesti energia- ja rahoitussektoreilla. Finanssisektoriin kohdistuu uusia rajoituksia, jotka pyrkivät erityisesti estämään […]
Tiimiesittelyssä Sofia Sormunen

Sofia työskentelee asianajotoimistossamme Senior Legal Traineena ja on ollut osa toimistoa yli kahden vuoden ajan. Hän on kartuttanut kokemusta laajasti finanssialan sääntelyyn ja compliance-ulkoistukseen liittyvissä toimeksiannoissa. Sofian vahvuuksia ovat huolellisuus, oma-aloitteisuus sekä analyyttinen ja käytännönläheinen työote. Senior Legal Traineena Sofia avustaa toimistomme juristeja monipuolisesti erityisesti vastuullisuussääntelyn, sijoituspalveluyrityksiä ja vaihtoehtorahastojen hoitajia koskevan sääntelyn sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaa […]
KHO kumosi Fivan päätöksen: vaihtoehtorahastojen markkinointi ei ole sijoituspalvelua

Korkein hallinto-oikeus antoi 17.6.2026 merkittävän ratkaisun Ermitage Partners Oy:tä koskevassa asiassa, jossa arvioitiin vaihtoehtorahastojen markkinoinnin ja sijoituspalvelulain mukaisen toimeksiantojen vastaanottamisen ja välittämisen välistä suhdetta. Ratkaisun keskeinen viesti on selkeä: vaihtoehtorahaston markkinointi edellyttää siihen soveltuvan sääntelyn mukaista toimilupaa, mutta markkinointi ei sellaisenaan ole sijoituspalvelulain mukaista toimeksiantojen vastaanottamista ja välittämistä. KHO kumosi Finanssivalvonnan päätöksen, koska markkinointia ei voitu […]
Tiimiesittelyssä Tomi Hietala

Tomi työskentelee Laininen Law’lla asianajajana erityisesti compliancen, tietosuojan, rahoitusalan sääntelyn, yhtiöoikeuden ja rahanpesun estämisen kysymysten parissa. Hänen opinnoissaan yhdistyvät juridiikka ja talousosaaminen. Ennen Laininen Law’lle siirtymistään Tomi työskenteli useita vuosia startuppien, kryptovaluuttojen ja rahastonhoitajien parissa juristina, compliance officerina sekä tietosuojavastaavana. Näissä tehtävissä hän pääsi ratkomaan kysymyksiä, joissa sääntely, teknologia ja nopeasti muuttuva liiketoiminta kohtasivat käytännön […]
Tiimiesittelyssä Jenni Laininen

Jenni työskentelee asianajajana erityisesti complianceen, tietosuojaan ja laaja-alaisiin yritysjuridiikan kysymyksiin sekä perintöjuridiikkaan liittyvissä toimeksiannoissa. Hänen työssään korostuvat erityisesti sääntelyn tulkinta, hallinnolliset kokonaisuudet sekä eri oikeudenalojen rajapinnat. Ennen asianajotoimintaa Jenni on työskennellyt finanssialan pääomasijoitustehtävissä, asianajotoimistossa sekä markkinavalvonnan parissa. Tämä tausta on antanut hänelle laajan näkymän siihen, miten sääntely toimii sekä yritysten arjessa että viranomaisnäkökulmasta. Nykyisessä työssään […]
Osallistuimme kansallisen luontoväittämäoppaan laatimiseen

Maanantaina 1.6. ympäristöministeriön järjestämän luonnonarvomarkkinoiden kansallisen tiekartan julkistustilaisuuden yhteydessä julkaistiin uusi Luontoväittämäopas. Asianajotoimistomme osallistui oppaan laatimiseen ja vastasi erityisesti luontoväittämien oikeudelliseen arviointiin liittyvien kysymysten käsittelystä. Tilaisuudessa toimitusjohtaja ja asianajaja Jenni Laininen toi esiin juridisesta näkökulmasta keskeisiä periaatteita luontoväittämien viestintään. Luontoväittämien tulee olla: Kohti vastuullisempaa luontoviestintää Laadimme Luontoväittämäoppaan tukemaan luontoväittämiin liittyvää viestintää ja selkeyttämään sitä, millaisia luontoväittämiä yritykset voivat […]
Kuluttajansuojalaki uudistuu: ympäristöväittämiin tulossa uudet pelisäännöt yrityksille

Vihreä siirtymä näkyy yhä vahvemmin myös kuluttajamarkkinoilla toimivien yritysten sääntelyssä. Hallitus antoi huhtikuussa 2026 esityksen kuluttajansuojalain muuttamisesta (HE 47/2026 vp), jolla pannaan täytäntöön EU:n vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi. Yritysten kannalta keskeiset muutokset koskevat ympäristöväittämiä, tuotteiden kestävyyttä ja korjattavuutta sekä uusia tiedonantovelvollisuuksia. Uudet säännökset liitetään seuraamusmaksujärjestelmään, jolloin virheellisistä tai puutteellisista ympäristöväittämistä voi seurata hallinnollisia seuraamuksia. Mitä uudistus tuo […]